Syksyn aluekokoukset on pidetty. Ensi vuodelle on valittu alueille tekijät. Senaattorit hoitivat perinteiseen tapaa ääntenlaskun.
Kiitos Senaattoreille Raisio-Naantalissa, Seinäjoella, Savonlinnassa ja Kuusamossa! Näitte vaivaa ja järjestitte Senaattoreille ohjelmaa. Perinteisen tapaa ohjatusti leppoisaa yhdessäoloa. Valitettavan usein osanotto oli paljolti paikallisten varassa. Haastankin osallistumaan ensi keväänä aluekokouksiin. Teille järjestetään mukavaa ohjelmaa mukavassa seurassa. Osallistuin itse A:n ja D:n kokousiin Naantalissa ja Kuusamossa. Vanhojen tuttujen kanssa juttu jatkui siitä mihin se viimeksi tavatessa oli jäänyt. Keväällä kokoukset ovat Lohjalla (A), laivalla (B+C) ja Oulussa (D).
Naantalissa A:lla ajoimme aluksi Rymättylään tutustumaan Brinkhall Sparklingin omenaviinitehtaaseen. Ranskasta kotoisin oleva yrittäjä Jean-Marc Hering kertoi yrityksestä. Sanoi olevansa alalla outo ranskalainen joka tekee viiniä omenoista Suomessa. Sillä saa huomion kansainvälisissä alan tapahtumissa.
Lounaalle siirryimme Naantalin vierasvenesatamaan Ravintola Merisaliin. Lounaan ohessa ravintolan omistaja Heikki Routamaa kertoi ravintolan historiasta ja Naantalin matkailusta. Ravintolarakennus on vuodelta 1899.
Päivän kruunasi Naantalin kaupungintalolla Jukka Routalan pitämä viinikoulutus. Koulutuksessa keskityttiin erityisesti miten eri ruoka-aineet vaikuttavat viinin makuun. Esim. miltä viini maistuu ennen ja jälkeen viinirypäleiden syönnin. Kiitos Juha Vähä-Lassila #71769 ja Raisio-Naantalilaiset mukavasta päivästä.
Savonlinnassa B:llä ohjelma oli Spa hotelli Casinolla. Senaattorimaiseen tapaan ”kevyehkö ja kosteahko”. Nyt kosteahko varsinkin ulkoisesti. Kuusi paikallisen ammattioppilaitoksen kosmetologioppilasta oli suorittamassa kevyttä hieromista ja tekemässä manikyyrejä osallistujille. Muutoin ohjelma oli rentoa jutustelua lähinnä porealtaassa istuskellessa sekä muista kylpylän palveluista nauttien sisältäen yhteisen tervelulosession ja loppukahvit. Arvatenkaan tuosta tilaisuudesta ei ole valokuvia. Illan hienossa Olavinlinnassa järjestetyssä Gaalassa Senaattoriarvon sai Riihimäen-Hyvinkään Seudun Nuorkauppakamarista Joose Luukkanen # 78135. Kiitos Antti ”Rio Tinto digitalisoija ja palkintohakemuskonkari” Kaipainen #65165, PRES 1992 ja Juhani ”Promoottori” Rouvinen #57742, PRES 1995 järjestelyistä. Ja kiitos kokousraportista Jani Sund #74546.
Seinäjoella C:llä Markkakokouksen senaattoriohjelma oli leppoisan rento. Aamulla oli minigolfkisa, jossa voitto meni Pirkanmaan nuorkauppakamariin. Lounaalla tutustuttiin uusiin tuttavuuksiin ja saunomassa kävi myös muutama aktiivinen. Osa senaattoreista teki tuttavuutta myös HipHop festareiden nuorisoon. Illalla joukkomme kasvoi kahdella uudella Senaattorilla. Tervetuloa joukkoon Tampereen NKK:sta Markus Niemi i #78133 ja Matti Manner #78134. Senaattorit Ville Järvenpää #74124 ja Jouni Malin #68543 vastasivat koko päivän ohjelmasta. Kiitos Ville ja Jouni. Ja kiitos kokousraportista Maarit Siik #62852.
Kuusamossa D:llä Senaattoriohjelma alkoi vierailulla Kuusamon Juustoon. Hallituksen puheenjohtaja Matti Kärkkäinen ja Juustomestari Jan Suurholma kertoivat yrityksen tarinan. Todella mielenkiintoinen tarina kuinka paikallinen meijeri ensin irtaantui Valiosta, myytiin myöhemmin Ingmannille ja Arlan ostettua Ingmannin oltiin taas jäämässä ”heitteille”. Monien vaiheiden ja rahoituskierrosten jälkeen tehtaalla on nyt sitoutuneet omistajat yritys kehittyy vauhdilla Ja hyviä olivat meille tarjotut juustot.
Seuraavaksi kävimme Suurpetokeskuksessa tutustumassa poroihin, karhuihin, kettuun, koirasusiin ja ilveksiin Keskuksen kuuluisin asukas Juuso karhu oli päivälevolla eikä näyttäytynyt. Opimme mm. että poronsarvet kasvat nopeimmillaan 2 cm vuorokaudessa. Ei toki joka vuorokausi. Lounaan jälkeen oli vielä drinkkikoulu. Saimme itse tehdä drinkkimme. Kouluttajan mallina oli Mojito. Ihan kaikkiin kansainvälisiin drinkkeihin ei aineita baarista löytynyt, mutta kaikki saivat juomansa. Viime vuonna Varkaudessa piti tehdä itse ruoka. Illan Gaalassa Kuusamon Raita Virraniemi sai Senaattoriarvon 78135. Kiitos Mia Eksymä #73057 ja kuusamolaiset mukavasta päivästä.