European Senators Golf Championship

Eurooppalaisten Senaattoreiden golfturnaus pelattiin 29 kerran Belgiassa Mont Garnin kentällä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Senaattori Roger van der Schueren rakensi mailleen Monsin kaupungin liepeille golfkentän ja kutsui tuttuja Senaattoreita sinne golfaamaan. Kuoltuaan hän määräsi testamentissaan että Senaattoreilla on oikeus pelata kentällä yhtenä viikonloppuna vuodessa. Hänen poikansa Eric on pitänyt tuon lupauksen ja niin turnaus järjestetään vuosittain elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Tänä vuonna pelaajia oli n. 40 Parhaina vuosina on ollut lähes 80. Suurin osa Saksasta, Belgiasta ja Sveitsistä. Ajomatkan päästä siis. Suomalaiset ja ruotsalaiset taisivat olla ainoat lentäen tulleet.

Viikonloppu alkoi torstaina vapaamuotoisella tuloillallisella hotellissa. Lauantaina päästiin tositoimiin. European JCI Senators Golf Clubin Kapteeni ruotsalainen Kjell Petterson toivotti pelaajat tervetulleiksi ja kertoi pelimuodon, säännöt jne. Kilpailu on kaksipäivänen pistebogey-kilpailu. Väylät tulevat kolme kertaa klubitalolle, joten nopeimmat (ja janoisimmat ja nälkäisimmät) ehtivät nauttia runsaan buffet pöydän antimista useammankin  Tarjolla oli nakkeja, leikkeleitä, hedelmiä kuohujuomaa unohtamatta.

Perjantaina oli illallinen klubitalolla pelikortti teemalla. Illan aluksi ym. seuran puheenjohtaja Rudolf von Bachelle avasi virallisesti kilpailun. Jälkipelit jatkuivat kun plaseeraus oli päivän peliryhmien mukaan.

Toisen päivän pelijärjestys oli isojen kisojen malliin torstain tuloslistan mukaan. Me suomalaiset oltiin Askoa lukuun ottamatta etupäässä loppupäässä. Etu oli että yhteislähdössä lähtötiit oli lähellä klubia. Maalintulon  jälkeen oli tarjolla lettuja. Lisäksi oli putti-ja chippikisa.

Lauantain illallinen oli Michelin tähden ravintolassa. Samoin palkintojen jako. Miesten sarjan ja joukkuekisan voitto menivät Ruotsiin ja naisten sarjan voitto seuran sihteerille ja tapahtuman pääorganisoijalle Rebecca von Bachelle. Ihan osattomiksi ei jääty allekirjoittaneen voitettua lähimmäs lippua kisan. Suomen joukkue   Kari Ehari, Asko Männistö ja Hannu Virranniemi paransi peliä (varsinkin Kari ja Hannu) lauantaina ja olimme joukkue kisan viides. Muut mukana olleet suomalaiset olivat Tapio Somppi ja Leena Ehari.

Kenttä ei ollut huippukuntoinen, mutta ei se hirveästi peliä haitannut. Yöllä olivat villisiat käyneet vielä mylläämässä muutaman väylän reunuksia. Saavat muuten melkoisen sotkun aikaiseksi.

Järjestelyt olivat erinomaiset. Molempina iltoina samoin kuin kentällä oli runsaat ja hyvät tarjoilut. Oli ehdottomasti hintansa arvoinen. Vaikka olimme firstimereita, tuntui kuin olisimme olleet mukana vaikka kuinka monta kertaa. Kun on yhteinen harrastus, heti pääsee juttuun. Näissä ulkomaisissa tapahtumissa kannattaa todella käydä. Senaattorit ulkomailla ovat ihan yhtä mukavia kuin mekin.

Ensi vuodeksi olisi kiva saada entistä isompi joukkue suomalaisia. Miesten voitto meni kahdella yli 40 pisteen kierroksella (tasoituksella 10).Mutta eihän se voitto tärkeintä ole. Mutta ruotsalaiset meidän pitäisi joukkueena voittaa. Eli meidän huiput Henna, Mörkö, Riitta jne. Isänmaa tarvitsee teitä ensi syksynä. Lisätietoja tapahtumasta löytyy www.esgc.info

Kansainvälisin golf terveisin

Kari