Senaatti palkitsee – Senaattorien rusettien kautta löytyi Tammerkosken Nuorkauppakamarin identiteetti

Tammerkosken Nuorkauppakamari voitti Suomen senaatin jakaman 2000€:n
arvoisen vuorovaikutuspalkinnon Maarianhaminan kansallisen kokouksen
palkintogaalassa huhtikuussa 2018.

Tammerkosken Nuorkauppakamari on perustettu 1981 ja sillä on tällä
hetkellä 27 senaattoria. Tammerkosken Nuorkauppakamarin yhtenä
strategisena tavoitteena vuonna 2017 oli aktivoida senaattoreita
osallistumaan eri tavoin kamarin toimintaan ja erityisesti kertomaan
kamarin 37-vuotisen identiteetin juurista. Tammerkosken
Nuorkauppakamarin vuosikokoukseen helmikuussa osallistui muun muassa
kamaria 36 vuotta sitten perustamassa ollut senaattori, joka ei ole 30
vuoteen käynyt yhdessäkään JCI-tapahtumassa. Tämä senaattori
kertoi syyksi osallistua, koska nyt tuntui olevan hyvää meininkiä
ilmassa, joka kunnioittaa myös perinteitä. Hän alusti
perustamisprojektin ja siihen 10 muuta eri aikakausien senaattoria ja
kunniajäsentä jatkoivat Tammerkosken tarinan kertomista. Tämä oli
sysäys, jota kamarimme tarvitsi ja näillä tarinoilla oli vaikutus
siihen, että uudet ja vanhemmatkin jäsenet ymmärsivät, miksi on
ylpeys kuulua kamariimme myös nykypäivänä.

Tammerkosken Nuorkauppakamarin puheenjohtaja 2017 Hannu Järvimäki oli
erittäin kiitollinen senaatin palkinnon saamisesta Tammerkoskelle: ”
Tämän palkinnon merkitys on erittäin suuri koko kamarin toiminnan
kehittymisen kannalta. Senaattoreiden kokemus on ainutlaatuista ja se
täytyy saada tulevaisuudessa myös nuorempien sukupolvien käyttöön.
Tämän vuoksi tulemme käyttämään osan palkinnosta erityisesti
uusien koejäsenten urapolkusuunnitteluun, sillä heissä on se tuleva
senaattoriaines.”

Yksi konkreettinen projekti oli rusetti-projekti. Tammerkosken
senaattoreiden alkuun laittama rusettiprojekti päätettiin herättää
henkiin 20 vuoden tauon jälkeen tammerkoskelaista identiteettiä
vahvistamaan. Rusettiprojektin ja Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden
kunniaksi tästä lähtien Tammerkosken Nuorkauppakamarin jäsenet
tunnistaa gaaloissa käsintehdyistä sinivalkoisista ruseteista.

Hannu Järvimäki
Immediate Past President 2018
JCI Tammerkoski

You may also like...